Edelleen elän kuin unessa ja pelkään herääväni. Vaikka ensimmäisessä neuvolassa kävin viime perjantaina ja sain nähdä ihmisen alun ja sydämen läpätyksen uudelleen, niin silti on koko ajan takaraivossa ajatus, ettei siellä enään olisikaan ketään. Miehellekin eilen illalla sanoin, kuinka outoa on. Jotenki pelottaa koko ajan. Ei esikoisen aikaan tämmöisiä ollut ja silloin käytiin ultrassa viikoilla 8+jotain ja seuraava oli vasta rakenneultra. Sydänääniäkin jouduttiin odottelemaan. Kai se tuo pelko kumpuaa siitä, kuinka paljon tämän eteen on tehty töitä ja kärsitty. YHDESSÄ! MOLEMMAT! ajatus siitä, ettei päästäisi loppuun asti puistattaa.
Tänään sitten tilasin kotidopplerin. Ihan vain itseni rauhoittamiseksi, vaikka tiedän, ettei niitä ääniä kuulu todennäköisesti vielä. Tilasin näytöllisen mallin, jotta näkisin edes sydämen sykkeen. Neuvolassakin se dopplerilla saatiin lukemana muttei äänenä. Lupaan olla ressaamatta, jos ääniä ei löydy heti. Ja jos ressaan, niin pistän kiertoon saman tien.
Toinen mikä ahdistaa, on tämä pallo, jota edessäni kannan. Ei siksi, että se siinä on. Vaan siksi, että olin esikoisesta viikolla 14 samankokoinen ja siinä vaiheessa pystyi vatsaansa jo esittelemään. Nyt vain haluaisin asian pitää omana tietona...ainakin vielä vähän aikaa. Ollaan niin alussa taipaletta, että olisi ikävä kohdata asiat töissä jos tietäisivät. Alkaa vain vaatekaapin sisältö olemaan sen verran rajallinen, ettei kovin moni vaate peitä pyöreää vatsaa. Oikeasti haluaisin esitellä kasvavaa vatsaani ylpeydellä kaikille, mutta jostain syystä aika on vain liian aikainen. Toisaalta se on kohta väistämätöntä, joten ehkä paljastusta pitää harkita seuraavaan tiimipalaveriin. Ellei sitten suurin osa ole turvotusta ja ala pikku hiljaa katoamaan. Aika näyttää. Toivon vain, että kaikki menee hyvin. Seuraavaan neuvolaan on vielä aikaa neljä viikkoa. Toisaalta nt-ultran voisi tilata ennen neuvolaa, niin pääsisi kurkkaamaan kantamaani pieneen yksiöön jo ennen neuvolaa. Rauhoittaisiko se?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti