...siis ne kaksi sisarusta; kateus ja katkeruus. Serkku on saanut tänään pojan ja vaikka tiedossahan tuo on ollut, silti on vaan niin vaikeaa. Ja entäs sitten kun viime viikot olen vain miettinyt J:n veljen isälleen sanomia sanoja...onkos niillekin tulossa?? Se kun ei ollut mitään sanonut, vain jotain sellasta, joka voisi sitä merkitä. Eeeeiiiiihhhhh....EIKÖ JO VOISI MEILLE?? Eikö olisi jo meidän vuoro?? Niin paljon tämän eteen on tehty mut...ei kait sitten tarpeeksi.
Siis siirtokierron jälkeinen kiertohan venyi ja nyt ollaan menossa sitä välikiertoa. Ja koska venyi tuo edellinen sen verran reippaasti, niin tämä menee ovulaatiokipujen mukaan sit niin ku laskin, ja jos seuraavan ei sitten parilla päivällä veny niin siirtyy sitten TAAS se PAS. Voi itku!!!! Ainahan tuo epäsäännöllinen kierto on ottanut päähän ja ärsyttänyt, mutta nyt vielä enemmän kun mitään ei voi etukäteen suunnitella. Pitää vaan ootella ja katella miten käy. Ja sit kun en tiiä kuinka pitkä tuo joulutauko sairaalassa on. Jos poli aukeaa heti uuden vuoden jälkeen, niin saattais olla EHKÄ mahollisuus, siis jos parilla päivällä menee kierto tätä kuluvaa pidemmäksi. Mutta mun tuurilla se on lyhyempi ku kuluva, joten perseelleen menee.
Itsenäisyyspäivänä on sitten J:n työntekijöiden pikkujoulut ja sinnehän sitten tulee ne puolisotkin ja siihen kun lisätään vielä soppaan se, että J:n veli on samassa työpaikassa, niin soppa on valmis. Tosi kiva sit siellä saada selville, jos niille on tulossa jälkeläisiä. Tiedän jo valmiiksi et siinä vaiheessa tulee se ajatus, et se kyllä oli meille tilattu, mutta kun ei luonto anna meille periksi ja suo sitä iloa...huh...on tämä niin vaikeaa. Huomaan vältteleväni tilanteita ja puheenaiheita.
Pitäisi olla onnellinen kun on kuitenkin se yksi prinsessa, mutta jotenkin tuntuu hajonneelta, ei kokonaiselta. Tiedän, että E:kin olisi onnellinen sisaruksesta. Mutta tämä taisto täytyy vain hampaat irvessä käydä loppuun. Toivottavasti siitä ei tule mahdottoman pitkä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti